Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.10.2011 - 00:48

Tehtiin tänään sämpylöitä, joissa puoliks nesteenä oli tomaattimurska(jonka ajelin sileeksi sauvasekottimella).

Niistä tuli niin kurpitsan värisiä, et sopis hyvin halloweeniks ;).

Ohje on ihan perus sämpyläohje.Tänään jauhoina käytin vehnäjauhoja ja perunaa.

29.08.2011 - 21:12

1pkt hiivaa
1tl suolaa
1rkl sokeria
5 dl vettä
2rkl sinihomejuustodippijauhetta(maustepörssi)
1,5dl paahdettua pellavarouhetta
7dl sämpyläjauhoja
3dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva,suola,sokeri ja dippijauhe kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, jauhot ja pellavarouhe vähitellen ja alusta hyvin vaivaten taikinaksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.

Jaa kohonnut taikina n.15 osaan ja pyörittele ne sämpylöiksi. Anna niiden kohota kaksinkertaisiksi peitettynä lämpimässä paikassa. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min.

29.06.2011 - 06:56

Olen tehnyt pakkaseen aina sillon tällöin jotakin ruokaa ja näin helteillä se on kyllä tosi iso apu. Ei tartte ku salaatti tehdä tai perunat keittää niin pakkasesta löytyy kaveriks jotain.

Normaalisti en oikeestaan pakasta, kun hernekeittoa, mut nyt oon alkanut jotakin tekemään. Tässä muutama esimerkki:

Jauhelihamureke,jonka tein piirakkavuokaan ja pakastin sillain et aina meille kolmelle piisas.

Lisänä uusia pottuja, kermaviilikastiketta ja salaattia

Kasvispyörykät löytyi pakastimesta ja lisänä perunaa, salaattia ja curryista kermakastiketta

Tässä kesän ekat uudetperunat ja lähikaupan kanapihvit.

Meillä on semmonen kiva pieni lähis, missä on omistajan joku ulkolainen (veikkaisin jotakin afrikan maata)

Siellä myydään paljon erilaisia tuotteita mitä ei muualta edes saa.Tässä yksi, joka ei tuu muualla ihan heti vastaan.

Ja tää nyt vaan on muuten niin helppo ja nopee ruoka, joka meillä tekee kauppansa..

soijarouhe-perunamuusilaatikko

Valmiista muusijauheesta tehty muusi liha tai kasvisliemeen.Lisänä soijarouhe joka on liotettu soijamausteessa.Kaikki sekasin ja uuniin ½ tunniksi ja ääntä kohti.

Tämä on tosi hyvää ihan oikeseen muusiin tehtynä, mutta näin kesällä menee valmismuusitkin ihan hyvin.

Ja tällaisen tekoon menee muutama minuutti ja riittää monelle.Terveellisyydestä voi sit olla erimieltä;).

Mut kyllähän se joskus sallitaan ;)

 

 

05.06.2011 - 02:27

Yks ilta harmiteltiin,kun meil ei enään oo laitetta millä tehdä toasteja.No aloin silti niitä tekeen  paistinpannulla ja toisella painoin litteeks päältä.

Kyllä maistui valmiin herkkusienisalaatin kans.Toastien välis oli kinkkua,juustoa ja tomaattikastiketta.

18.05.2011 - 17:39

5dl  vettä

2tl suolaa

1rkl hunajaa

1pss kuivahiivaa

1rkl valkosipulirouhetta

1½dl kaurahiutaleita

1½dl sämpyläjauhoja

6dl vehnäjauhoja

½dl oliiviöljyä

Sekoita noin 42 asteiseen veteen kuivahiiva,suola,hunaja,kaurahiutaleet,valkosipulirouhe ja anna hetken turvota.Lisää loput jauhot ja kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Annoin kohota n.20 minuuttia 50 asteisessa uunissa.

Lämmitin uunin 225 asteeseen ja painelin leivän pinnalle sormilla kuoppia,joihin lorotin oliiviöljyä,sormisuolaa,rosmariinia,tomaatinpaloja ja punasipulia.

Paistoaika oli n.25 minuuttia.

15.04.2011 - 23:01

taikina:

5 dl vettä

1pss kuivahiivaa

2 tl suolaa

1 rkl sokeria

1 dl öljyä

2 munaa

n.1,5-1,7litraa jauhoja

täyte:

400g naudan jauhelihaa(hyvin maustettuna)

2 sipulia pilkottuna

2dl keitettyä puuroriisiä(lihaliemessä)

100g savuporotuorejuustoa

hieman ketsuppia ja sinappia

Keitä riisi kypsäksi,paista jauheliha ja kuullota sipulit ja mausta.Lisää joukkoon tuorejuusto ja ketsuppi/sinappi


Tee taikina niinkuin normaalisti hiivataikina tehdään ja anna kohota reilu puoli tuntia.(taikinan teon ohje esim:TÄÄLLÄ)

Pyöritä samankokoisiksi pulliksi ja taputtele littaniksi.Laita täytettä 2rkl ja nipistä taikina kiinni esim:puolenkuun malliin.

Voitele kananmunalla tai öljyllä ja ripottele pinnalle halutessasi esim: unikonsiemeniä tai juustoraastetta.

Paista 225. asteisessa uunissa reilu 10 minuuttia

06.02.2011 - 01:15

Perusohjeella maukkaita sämpylöitä.

4 porkkanaa raastettuna ja 2dl emmentaljuustoa raastettuna ja lisättynä puolen litran taikinaan.

 

19.12.2010 - 12:57

Lidlissä oli myynnissä tämmösiä leipiä,mistä oli valmiiks leikattu reunat pois.Olin ostanut tän paketin,kun ajattelin että tästä saa tehtyä voileipäkakun nopeesti,mutta nuo leivät olikin aika ohuita siihen tarkoitukseen.

Pieniä kolmioita sai tehtyä nätisti,mutta näitä isompia oli vähän hankala syödä.edit:(Nyt,kun osa syötiin vasta seuraavana päivänä,niin olivat tosi helppoja syödä,kun täytteet ja leipä oli kiinnittynyt toisiinsa.Eli kannattaa valmistaa hyvissä ajoin)

Täytteessä on

ruohosipulituorejuustoa

tzazikia

kinkkusuikaletta

tomaattia

kurkkua

tonnikalaa

01.12.2010 - 23:13

Koulussa tein alkupaloiksi parmankinkku-hunajameloni-rucola crostineita

Täysjyvä patonkia, jotka paahdoin pannulla oliiviöljyssä.Päälle parmankinkkua,hunajamelonia ja rucolaa.

20.11.2010 - 01:38

Ja miehen tekemät.Pitihän se ikuistaa,kun olivat vielä tosi hyviä <3

paneroituja kalapihvejä

palvikinkkua

juustoa

majoneesikastiketta(curryketsupilla)

sämpylöiden päälle dijonsinappia

kurkkua

joulukinkkua

parmesanjuustoa

majoneesia

19.11.2010 - 19:06

Eilen leivoin sämpylöitä ja osasta tehtiin hampurilaisia.

Hampurilaisiin laitettiin väliin porsaanulkofileleike,parmesanlastuja,juustoa,tomaattia,mestarinkastiketta ja majoneesiin sekoitettua curryketchuppia.

09.10.2010 - 00:18

Salaattia ja täytettyjä sämpylöitä:

jäävuorisalaattia

tomaattia

maissinjyviä

paistettua kananmunaa

broilerinrintaa

kastikkeena valkosipulikastiketta

12.09.2010 - 00:14

Eilen ostettiin iso naudan sisäfilee ja fileen päästä tein ihan ohuita viipaleita ja vaan käytin pannulla puolen minuutin ajan/puoli noin.Maustin suolalla ja pippurilla.

Esipaistetut patongit "voitelin" creme fraichella, jonka maustoin raastetulla piparjuurella.

Päälle ruukkusalaattia, kermajuustoa, mozzarellaa viipaleina, kurkkua ja ceasarkastiketta .

 

26.08.2010 - 01:52

Ruispalat pidin hieman paahtimessa,et saivat rapeen ulkokuoren.Sen päälle ketsuppia, jauhelihapihvi ja paistettua herkkusientä ja sipulia, jotka olin kuullottanut öljyssä ja suolaa laittanut.Päälimmäiseksi juustoa(mielellään emmentalia).Ja hetki uuniin, että juusto sulaa.

Lisänä kirsikkatomaattia,ananasta ja raejuustoa ...yam yam..

02.08.2010 - 16:57

400g nauta-sika jauhelihaa

3tl sipulijauhetta

1tl mustapippurirouhetta

2tl paprikajauhetta

3tl herbamare spicy pikant aromisuolaa(sisältää chiliä)

1dl tummaa soijarouhetta ja reilu desi kuumaa vettä ja lihaliemijahetta

Turvota soijarouhe ja sekoita muiden ainesten joukkoon.Taputtele ohuita ja litteitä pihviä ja laita kelmu pihvien väliin ja pakasta muutama tunti.Tai tee vaikka edellisenä päivänä valmiiksi.Paista sitten pannulla jäisinä.

En tiedä,että johtuiko tuosta soijarouheesta,kun pihvit pysyivät ihanan litteinä ja kiinteinä paistonkin jälkeen.Yleensä jauhelihapihvit kutistuu ja paksunee,kun niitä paistaa.

 

08.07.2010 - 02:15

Me ostettiin iso satsi esipaistettuja patonkeja helteiden varalle,ku ne voi aamusta paistaa ku ei oo viel kuuma.Syödä salaatin kanssa tai ihan täytettyinä.On osottautunukki hyviks,kun muut leivät tuppaa homehtuun nopsaan näin kuumalla meillä.

Tässäpä tämän päivän lounas meille .Kyllä nälkä lähti ja kun noille lapsille ei pelkkä salaatti tunnu riittävän.

17.06.2010 - 08:22

Taikina:
4 dl vettä
½ pussia kuivahiivaa(3,5g)
1tl sokeria
1 tl suolaa
10 dl vehnä ja sämpyläjauhoja
1 dl basilikaoliiviöljyä

Tee kuten sämpylätaikina.Ohjeen löydät mm.TÄÄLTÄ

Laita päälle oliiviöljyä,unikonsiemeniä ja sormisuolaa.Painele kuoppia,joihin upotat mozzarellan paloja ja oliiveja.

Paista 200-225 asteessa n.20 minuuttia

05.06.2010 - 10:11

Tuli kyllä taas sen näkönen kuva,et huh huh.Panostettiin kylläkin näihin hamppareihin koko pesueen voimin,vaikkei uskois kuvasta.

Elosen ruisleipien väliin laitettiin:

ruukkusalaattia

punasipulia renkaina

emmental tai oltermannijuustoa

tomaattia

suolakurkkusiivuja

kermaviilikastiketta salsalla

mozzarellajuustoa/salaattijuustoa siivuina

kalapuikkoja kolme/leipä

Ja taas näillä nälkä siirty seuraavaan kertaan ;)

 

24.05.2010 - 18:34

Eiliseltä jäi persiljaperunamuusia.Siihen sekaan kananmuna,suolaa ja jauhoja.Taputellaan ohuiksi uunipellille.

Päälle loraus hyvää yrttioliiviöljyä,juustoraastetta ja oliiveja.250 asteessa,kunnes pinta kauniin ruskea.

24.04.2010 - 01:14

On tullu kyselyitä perusohjeesta sämpylöihin ja tässä tulee niihin yks mitä käytämme.

Usein vaihdan jauhoja mitä käytän ja lisään,jos on jäänyt perunaa yms.

5dl keitettyä vettä
4dl pikakaurahiutaleita
1½tl suolaa
1tl sokeria
2rkl kuivattuja yrttejä
1pss kuivahiivaa(lidlin 7g)
6dl sämpyläjauhoja
1dl öljyä
3tl unikonsiemeniä

Sekoita kaurahiutaleet kuumaan veteen suolan,sokerin ja yrttimausteen kanssa ja anna turvota.
Kun seos on hieman haalentunut lisää hiiva,unikonsiemenet,jauhot ja lopuksi öljy.
Vaivaa kunnolla ja anna kohota kaksinkertaiseksi.Leivo sämpylöiksi ja laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Sämpylät saavat kohota vielä sen ajan.Paista n.15-25 minuuttia.

 

04.04.2010 - 01:07

Meillä jäi ruualta yli perunasosetta ja riisiä ,joten niistä ja maissijauhoista tein rieskoja.

Perunasoseeseen lisäsin pari kananmunaa,riisiä ja maissijauhoja kunnes oli kiinteähkö"taikina".Suolaa lisäsin mausteeksi ja emmentaljuustoa raasteena.Laitoin kököt leivinpaperille ja taputtelin tosi ohueksi.

Päälle unikonsiemeniä.Näistä tuli tosi rapeita ja mukavia syödä.Osan laitoin kaulimen päälle kuumana ja annoin jäähtyä siinä.Olivat kuin valmiita kuoria täyttöä varten.Väri tuli ilmeisesti maissijauhosta,koska olivat kivan keltaisia.

uunissa 225 kunnes väri oli kaunis päältä


20.03.2010 - 20:11

Taikina:
5dl käden lämpöstä vettä
2pss kuivahiivaa(14g)
2tl suolaa
4rkl sokeria
13dl jauhoja
1dl öljyä
voiteluun kananmunaa ja päälle unikonsiemeniä

Sekoita aika kuumaan veteen suola,sokeri ja hiiva.Lisää jauhoja ja sekoita.
Alusta taikinaan loput jauhoista ja öljy.
Anna kohota kaksin kertaiseksi n.20 minsaa.
Pyöritä taikinasta 20 palloa ja tee sormilla keskeltä rinkeleiksi.
Kiehauta vettä kattilassa johon lisäät suolaa.Keitä rinkeleitä 10 sekuntia ja laita
kohoamaan pellille vielä 15 minuutiksi.(älä keitä kauempaa ettei hiivan toiminta lakkaa.)
Voitele kananmunalla ja ripottele päälle unikonnsiemeniä tai jotain muita siemeniä ja paista 225 asteessa 20 minuuttia.
Anna jäähtyä ja täytä mieleiseksesi.

 

13.03.2010 - 23:44

Esipaistettuja patonkeja valmistettiin ohjeen mukaan.

tahna:

100g ruohosipulituorejuustoa

80g majoneesia

80g creme fraichea

3rkl ruohosipulia kuivattuna

3rkl tilliä kuivattuna(tuore olisi parempi,mut lähikaupassa oli tosi huonoja)

½ sitruunanmehu

valkopippuria myllystä

suolaa

200g katkarapuja pieneks pilkottuna

täyte:

2 keitettyä kananmunaa

2 tomaattia viipaleina

jäävuorisalaattia suikaleina

katkarapuja 150g

(avokille vielä palvikinkkua mukaan suikaleina)

päälle:

200g katkarapuja

Täytteet  riitti kahteen isoon patonkiin.

 

20.02.2010 - 22:29

Aiemmin käytin tätä salaattiin, mutta olin ottanut kuvan ennen tämän lisäystä niin nyt päivitän vähän tietoja.Elikkä kova juusto, joka on aika neutraalin makuinen.Käytetään, kun halloumia eli paistettuna.Tästä vaan puuttuu se suolaisuus, mitä halloumissa löytyy.

Tosi ihanaa, jos juustoista tykkää ja mehän tykätään Nauru.

Eli salaatteihin hieman pannun kautta käytettynä,lämpösiin leipiin,pizzaan hyvää raastettuna yms..Eilen tätä käytimme ihan ronskina siivuna ranskanleipään.

Tässä oli lisänä kinkkua,kananmunaa,sinappia ja ketsuppia ainakin.

30.01.2010 - 00:01

Tein kahdelle paahtoleivälle täytteet ja päälliset ja ne sitten leikkasin 4 osaan.

tonnikalatäyte:
2rkl tonnikalanpaloja
2rkl ananasmurskaa
2rkl emmentaljuustoraastetta
½tl lime-sitruunapippuria
2rkl creme fraicheen tehtyä kastiketta

välissä myös ruohosipulia ja kirsikkatomaatteja

Täyte sopis tosi hyvin voileipäkakkuun ja meinaan kokeilla ensitilassa.
Oikeestaan siitä se ajatus lähtikin,kun ei ollut aineksia voikkarikakun tekoon..

25.01.2010 - 00:53

täyte:

3 kananmunaa keitettynä ja pienittynä
100g ruohosipulituorejuustoa
rkl kuivattua ruohosipulia
½ punasipuli pilkottuna
mustapippuria
suolaa
50g juustoraastetta

Kaikki ainekset sekaisin ja leipien väliin.Anna maustua rauhassa jääkaapissa, ennen esillepanoa.

17.01.2010 - 00:11

Eilen syötiin kinkkusalaattia kunnon palvikinkunpalasta tehtynä.Kylläpä taas eron huomaa valmis pussi kamaan..Ei voi samana päivänä ees verrata.

pastaa

he-ma-pa

maustekurkkua

tuore kurkkua

kirsikkatomaattia

tuoretta mangoa

kastikkeena:


kermaviiliä

majoneesia

sinappia

yrttivalkoviinietikkaa

aromisuolaa

mustapippuria

Osan jätän aina ilman kastiketta,kun säilyy paremmin ja osa meistä ei tykkää majoneesipohjasesta kastikkeesta.

Lisänä meil oli täytettyä esipaistettua patonkia.

Täytteenä oli:

juustoa

kurkkua

tomaattia

palvikinkkua

majoneesia

mustapippuripunaviinietikkaa

16.01.2010 - 23:37

Nyt oli tytön hyvä kamera tytön mukana joten täyty tyytyy mun ottamiin kuviin ja eihän ne hyviä oo..Mut ite sapuska oli hyvää


eli kaulitsin paahtoleivät ihan ohuiksi.Lidlin täysjyvä on hyvää tähän.

Kostutin veden ja soijakastikkeen sekotuksella.

Poistin reunat.

Tein seoksen johon laitoin:

oltermannia pilkottuna

palvikinkkua

ruohosipulia

ruohosipulituorejuustoa

kermaviiliä

Sekotin keskenään ja voi maustaa jos tarttee.

Levitetään leipien päälle ja rullaks.Sit leikataan paloiks ja ei kun ääntä kohti :)

 

22.12.2009 - 22:10

Tätä iltapalaks.Välissä palvikinkkua,juustoa,sinappia ja kebabkastiketta.

17.12.2009 - 01:49

Eli perunamuusia oli jäänyt semmonen litran verran ja siihen lisäsin mausteita,loraus öljyä,3 kananmunaa ja jauhoja sen verran että oli mukava taputella uunipellille .Littanat läpyskät paistoin uunissa 250 asteessa kunnes oli kypsiä.Osa meni lapsille parempiin suihin,mut osasta tein pizzoja.


Päälle kinkkusiivuja,metukkaa,mozzarella,juustoa ja pizzamaustetta. Uunissa kunnes juusto sulaa päälle.

12.11.2009 - 23:48

Mää niin näpräisin noita voileipäkakkuja,vaikka joka toinen ilta,mutta ei niitä itelle viitti väsäillä ja muut ei perheessä syö.Tänään sit näkkärin suurkuluttajana testasin yhdenlaista täytettä mitä voi voikkariin käyttää.Ite laitoin siis näkkärin päälle.

-italiansalaattia

-italianyrtit tuorejuustoa

-maitoa löysentämiseen

-majoneesia

-aurajuustoa

Kaikki vaan sekaisin ja leivän päälle.Jos laittaisin voikkariin ,niin lisäisin kinkkurouhetta joukkoon.Tähän laitoin kinkut päälle.

15.10.2009 - 01:34

Viikko sit käytiin Subwayssa,kun on ollu kauan puhetta siitä ,kun niil on hinnat noussu aika paljon.Ajateltiin et varmasti tarjottavakin on suurentunut..Ostettiin BB subi,jonka jaoimme kahteen osaan.Eli 15cm subi molemmille.Hinta oli 8.5e yhteensä(Tai hieman enepi.En muista tarkkaa hintaa)ja hinta olisi ollut kalliimpi,jos olisimme erikseen ostaneet 15 cm subin molemmille.(5,95 maksoi 15 cm sub)

Omalta kohalta oli subwayn käynti täys floppi.Oli kyllä NIIN mauton patonki,kun olla ja voi.BB subiin tuli broilerinfilettä ja pekonia+sit oma valintaiset salaattitäytteet+kastikkeet.

Ite patonki paahdettuna oli hyvä,mut muuten saa kyllä jäädä omalta osaltani siihen tuolla käynti.Lisäkkeet oli samanmoisia,mitä kotonakin laitetaan.Eli hinta oli kyllä aivan liian suuri tarjottavaan nähden.

No siitä kiukustuneena me teimme kotona täytettyjä patonkeja taas kerran ja hinnaltaan päästiin murto-osaan noista.

Oli lihapullia,kinkkua,juustoa,mozzarellaa,salaattia,kirsikkatomaattia,omatekemää salaatinkastiketta,maustettua creme fraichee,kananmunaa,kurkkua yms..

Tietenkään samaan makuun ei päästy patonkien kanssa,kun ei ollu semmosta uunia ,joka paahtas rapeeks,mut maultaan voittivat kyllä takuulla.

02.10.2009 - 23:52

Tällä kertaa ostin valmiita paahtamista vaille olevia Pirkan bageleita ja oli kyl ihan hyviä.Tietysti oma tekemät oli kyllä parempia,mutta hyvänä kakkosena tulivat.

Oli myös mozzarellajuustolla täytettyinä..avokin herkkua:P


Täytteessä halloumijuustoa(testissä Pirkan Parhaat tuote joka oli hyvää)

palvikinkkua

jääsalaatia

tomaattia

katkaraputuorejuustoa

kurkkua

Lämmitä bagelit paahtimessa ja halloumijuusto paistinpannulla.Kokoa leipä.Lisää kastiketta,jos haluat.

 

19.09.2009 - 18:27

Perunamuusia oli jäänyt ruualta ja siitä saa nopsasti perunarieskaa.

Perunamuusia oli n.5dl

1 kananmuna

100g emmental juustoraastetta

vehnäjauhoja sen verran et oli hyvä taputella pellille.Oisko ollut desi/kaks.

225 asteisessa uunissa,kunnes pinta oli kauniin värinen.

05.09.2009 - 23:14

Multa kysyttiin sähkärillä et mitä uutta keksis patonkeihin.Kastikkellahan saa kaikkee uutta aikaseks.

Meillä oli tällä kertaa Felixin grilli ja kebabkastike jota sekoitin kermaviiliin.

Muuten täyte oli perinteistä salaattia,kurkkua,tomaattia,juustoa,mozzarellaa...

Hyvin maistui.


05.09.2009 - 22:21

Kälynen kuva,mutta sisällyshän on tärkeintä <3

Esipaistettu patonki päältä puoliks ja väliin...

½kesäkurpitsaa suikaleina jotka marinoin.

(suikaleet,1rkl etikkaa,1rkl oliiviöljyä,1tl aromimaustetta)Annoin marinoitua tunnin verran.

Puristin nesteet pois ennen patongin sisään lisäämistä.

muutama viipale vuohenjuustoa

hieman juustoraastetta

etikassa säilöttyä paprikaa

Elikkä täytteet patongin väliin ja myllystä mustapippuria päälle. Uuni 200 asteeseen ja noin 15 minuuttia.

05.09.2009 - 00:40

Niin helppoa,niin hyvää,niin halvalla...

Esipaistettua patonkia

vuohenjuustoa

tomaattia

muutama siivu juustoa

kurkkua

palvikinkkua

majoneesia

Laskeskelin hintaa,kun mies alkoi miettiin paljonko tämmönenkin maksaisi kahvilassa.

Hinnaksi tuli

patongille 0,45e

juustoille n. 50 senttiä(yläkanttiin)

tomaatti,kurkku,palvikinkku,salaatti ja majoneesi n.50 senttiä

Eli alle 1,5e ja herkullinen patonki.Voi olla edullisemminkin,kun nyt on nuo vihannekset edullisia.

 

 

19.08.2009 - 20:09

Tuoreet sämpylät on aina herkkua.Ja niihin saa upotettua vaikka mitä kaikkee ja aina on yhtä hyviä :).
Tämä satsi oli ihan normaali 5dl taikina.
Mukaan laitoin 3dl keitettyä riisiä,jonka ajoin sauvasekottimella hienoks.
2rkl  olympos yrttisekotusta,joka antoi aika voimakkaan,
mutta hyvän Välimerellisen maun noin pienenä annoksena.
(oregano,basilika,minttu,valkosipuli,mustapippuri,paprikarouhe,rakuuna,fenkoli ja vuorisuola)
Jauhona oli pelkkä vehnäjauho ja kaurahiutale,kun kotona ei sattunut muuta olemaan.
Aiemmista sämpyläohjeista löytyy perusresepti sämpylöihin.

Sämpylän seurana oli tomaattinen jauhelihakeitto

08.08.2009 - 01:01

Patonkien välissä oli juustoa,palvikinkkua,kananmunaa.kurkkua,tomaattia ja kastiketta,jonka sekoitin hampparikastikkeesta ja valkosipulikastikkeesta.

Salaatissa oli:

jäävuorisalaattia
tomaattia
kurkkua
nektariinia
vihreitä oliiveja
nachoja
mustapippuria
hieman oliiviöljyä johon sekotin olympos yrttisekotusta

05.08.2009 - 23:40

Meillä on mun tytär ollut nyt 5 päivän reissussa Latviaa kiertämässä ja ei oo tarttenu ruoka olla kovin kummosta eikä ajallakaan ole ollut väliä.Tässä yhen päivän eväs.

Salaatissa oli:

jääsalaattia

ruukkusalaattia

kurkkua

kirsikkatomaattia

ananasta

persikkaa

fetajuustoa

ruohosipulia

Täytettyihin patonkeihin tuli:

Pirkan esipaistettuja patonki

2rkl kermaviiliä
1rkl kurkkusalaattia
½tl zazikimaustetta
muutama kirsikkatomaatti
fetajuustoa
muutama siivu palvikinkkua
juustoa raasteena

Tuossa oli yhden patongin täyte.Eli patonkiin viilto päälle ja kaikki ainekset sekaisin ja viiltoon.

225 asteessa,kunnes pinta kauniin ruskea ja juusto ruskettunut.

 

18.07.2009 - 08:30

Ja näillä eväillä kelpaa aamun aloitella Silmänisku

12.07.2009 - 18:58

Testasin uutta vuokaa ja tein siihen 2,5dl leipätaikinan.

Nesteenä ihan vesi,johon sekotin knorrin kahdelle henkilölle tarkoitetun kukkakaali-parsakaalikeitto pussin.Lisänä oli Punnitse ja Säästä kaupasta ostettuja chilipähkinöitä,joita murskasin joukkoon.Ihan hyvin onnistu ja just sopivan kokonen ja menee meillä kerralla,ettei jää kaappiin kovettumaan.

30.06.2009 - 22:28

4 kananmunaa keitettynä ja haarukalla soseutettuna
125g palvikinkkua
2rkl kurkkusalaattia
5-7rkl kevytmajoneesia ja voileipäpikkelsiä yhteensä(käytin tuubin loput)
löysensin hieman maidolla
punasta paprikaa pieni pala pilkottuna
pieni pala punasipulia pienittynä
Kaikki ainekset sekasin ja jääkaappiin maustumaan.
Täyte riittää 4-5 isoon kerrosleipään,jossa on paljon täytettä.
Laitoin leivän päälle reilun rkl täytettä ja sen päälle ruukkusalaatin lehden.
Sen päälle saman satsin täytettä ja kiedoin kelmuun ja maustumaan takas jääkaappiin ennen syömistä :)

19.06.2009 - 22:58

Tässä muutama kuva tän juhannuksen ruuista.Kahdestaan oltiin ja syötyä tuli pikkuhiljaa päivän aikan.Siks ei annoskuvia löydySilmänisku

Monet näistä sopii kylminä syötäviks ja helppo tekosia,vaikka uunissa.

pekoniin käärityt perunat

Hieman keitin perunoita valmiiksi.Sitten pieni pala pekonia ympärille ja liitoskohta alaspäin.Grillissä tai uunissa 200 asteessa,kunnes kypsiä.Kannattaa kokeilla tikulla,ettei tuu liian kypsiä.

broilerin reisipalat valmiiksi pintamaustettuja a'la Kariniemi

Uusia perunoita,joita marinoin hetken broilerista valuneessa öljy/mausteseoksessa.Lisäsin hieman suolaa ja chiliä lisää.Paistoin uunissa 200 asteessa noin 30 minsaa.

Moilasen raakapakaste coctailpiirakoita,joihin tein levitteen

levite:

100g paprika-chili tuorejuustoa
1rkl kevyt kermaviiliä
2rkl kevyt majoneesia
n.10g kylmäsavustettua poronpaistirouhetta
1 kevätsipulin varsi pilkottuna

poroistasalaattia


jäävuorisalaattia

kurkkua

tomaattia

kevätsipulin varsia

punaista paprikaa

apetina fetajuustoa,jossa on aurinkokuivattua tomaattia mukana

kylmäsavustettua poronpaistirouhetta

fetajuuston maustettua lientä kastikkeeksi.


 

 

 

 

24.05.2009 - 21:01

Ei siis mitään uutta ja mullistavaa,vaan helppoa,halpaa ja hyvääSilmänisku

Tässä valmistus vaiheessa..

Ja tässä valmiina

Elikkä perunamunakasta oli tarjolla:

perunasipulisekoitusta

kananmunaa

tilkka vettä

nakkeja

persiljaa

aromisuolaa

sipulia

Lisänä perunarieskoja

Perunamuusia

jauhoja

kananmuna

aromisuolaa

tilliä

Sekoitus löysäksi taikinaksi.Pienet "kököt" uunipellille ja jauhoisilla käsillä taputtelu litteiksi.Päälle korppujauhoja.Uunin lämpötila 225 astetta,kunnes kauniin ruskeita päältä.Mausteita vaihtamalla saa ihan uuden makuelämyksenSilmänisku

 

21.05.2009 - 02:27

Tänään aloin leipomaan extempore sämpylöitä,kun kaapissa ei ollut ,kun ruisleipää.Tein pikasesti 3dl perustaikinan vehnäjauhosta ja kaurahiutaleista.Mukana taikinassa salaatista jääneet tomaatin "sisälmykset"Nauru

 

 

 

14.05.2009 - 18:31

5 dl vettä
1,5ps Lidlin kuivahiivaa tai pss muiden kauppojen(on yleensä isompia pusseja)
150g paprikasuikaleita(pakaste)
Knorr Sveitsiläinen juustokeittopss
2dl kaurahiutaleita
1dl perunamuusijauhetta
1tl suolaa
10dl vehnäjauhoja
1dl oliiviöljyä
Sekoita kylmään veteen juustokeittopss ja paprikat ja lämmitä mikrossa,kunnes on reilusti käden lämpöstä.
Lisää suola,kaurahiutaleet ja perunamuusijauhe.Anna turvota hetken.Lisää hiiva ja jauhot ja vaivaa.
Anna kohota kaksin kertaiseksi ja pyöritä sämpylöiksi.
Paista uunin keskitasolla 225 asteessa uunista riippuen 20-25 minsaa.

12.05.2009 - 10:46

Catalina oli kokeillut tämmöisen tekoa Annan mehukas keittiö ohjelman ohjeen mukaan ja siitä palautui tämäkin pikkusuolainen mieleen.Olen tehnyt tätä monesti aikasemminkin,mutten oo tiennyt että tällä on tuommoinen hieno nimikin olemassa.Silmänisku

Mulla oli pakasteessa valmiina taikina pizzaa varten niin käytin sen.

Pellilliseen pohjaan käytin:

100g kermaviiliä

100g pekonia

½ keltasipuli

½punasipuli

mustapippuria ja suolaa

(toiselle puolelle laitoin myös oliiveja)

Levitn kermaviilin pohjalle,siihen päälle sipulit ja pilkotut pekonipalat.Uunissa 250 asteessa uunin alatasolla,kunnes pinta oli kauniin ruskea.

11.05.2009 - 19:38

Tyttö teki patonkia ja täytyihän siitä kuva ottaa,kun oli niin herkullista .

Perus sämpylätaikina vehnäjauhosta.Kaulittiin levyksi ja voideltiin maustevoilla.(voita,paprikaa,valkosipulia ja mustapippuria)

Ripoteltiin pieneksi silputtua ananasta ja kinkkua.Rullattiin,kun kääretorttu.Kostutettiin kylmällä vedellä ennen uuniin laittoa.Uunissa 220 asteessa,kunnes pinta on hyvän värinen.


 

 

09.05.2009 - 23:24

Katselin tänään yleareenasta vanhoja kotikokit ohjelman jaksoja ja siellä tehtiin paahtoleivistä rullia.En muista mitä laittoivat sisään,mutta kiinnitin huomion siihen,että kaulitsivat leivät ohueksi.Ei oo tullut koskaan mieleen itsellä.No tarttihan sitä kokeilla,kun 3 paahtis siivua löytyi kaapista Silmänisku

Hyvin ohuiks tulivat ja mukava oli rullata.Täytteekshän käy mikä vaan esim:voileipäkakuntäyte,mut itse laitoin tänään:

6 meetwurstisiivua pienittynä

1rkl kermaviiliä

50g maustettua tuorejuustoa

suolaa

mustapippuria

rkl kuivattuja yrttejä

majoneesia hieman

Ja leipiä oli siis 3.Kaulin ne tosi ohuiks ja laitoin vierekkäin kelmun päälle.Levitin täytteen ja kieritin rullalle.Annoin olla jääkaapissa muutaman tunnin ennen leikkausta paloiksi.

Näitä kyllä teen uudemman kerran ja eri täytteellä.

09.05.2009 - 00:53

Tänään tein itelleni patonkia iltapalaks ,kun mies söi muuta herkkua.Eli kaupan esipaistettu patonki uuniin ja täyttöön..

täytteessä tänään:

surimia suikaleina
muutama oliivi paprikataytteellä
hieman tuore kurkkua
hieman suolakurkkua
rkl yrtti tuorejuustoa
rkl kermaviiliä
rkl kevyt majoneesia
piparjuuritahnaa

Noista tein tahnan ja lisäksi salaattia.Juuston unohdin kokonaan,mut sitä oisin laittanut,jos muisti pelais..

19.04.2009 - 22:32

Bruschetat on mukavaa illanistujaisruokaa ja onnistuu tekemään nopsasti isommallekkin porukalle.Päällehän käy mikä vaan ja valmis tahnoista on iso apu.Esim:Pirkka sarjassa löytyy vaikka mitä ihania vaihtoehtoja.Kokeilemalla selviää mikä on oma mielimaku.Meillä laitettiin tänään paprika-cashewtahnaa ja pieni pala kevyt kermajuustoa päälle.Juusto ei oo ollenkaan välttämätön,mut meillä siitä tykätään.


Alle siis esipaistettua patonkia viipaleina,siihen päälle mieluinen tahna ja juusto jos niin haluaa.200 asteessa,kunnes juusto sulaa.Meillä meni vajaa 10 minsaa.

17.04.2009 - 23:14

Täyte oli sama molemmissa.

4rkl sinappikurkkusalaattia

2rkl kevytmajoneesia

150g Pirkka pizzasuikaleita

puristus meksikan ketsuppia

punasipulia

(tomaattia)

kevyt kermajuustoa

pizzamaustetta

mustapippuria

Kaikki muut ainekset sekasin ja juusto päälimmäiseksi.Tää täyte määrä riiti kahdelle isolle patongille.Tuplasin annoksen meille.

 

05.04.2009 - 17:42

Perjantaina tein 4dl pizzapohja taikinan ja jaoin sen kolmeen osaan.Yhen osan laitoin pakkaseen varalle ja kahdesta tein kaks pellillistä pizzaa.

Tänään alko kuiteski mieli tekemään leipää,niin otin pohjan sulaan ja annoin kohota.Kaulin pellin kokoiseks ja päälle sudin seoksen joka koostui oliiviöljystä,valkosipulirouheesta ja timjamista.Annoin kohota vielä levynäkin hieman.Päälle ripottelin isorakeista merisuolaa.(noin puoli desiä öljyä,rkl valkosipulia ja tl timjamia)

Paistoin 225 asteessa ja keskivaiheella uunia.(folion päällä)Kyllä oli ihanan rapeeta ja kaikille kelpas.Loppu jopa kesken.

Olen aikaisemminkin maininnut,mutta olen huomannut,että pizzapohjasta tulee paljon parempaa,kun tekee sen vaikka aamulla,kun tietää illalla paistavansa.En laita jauhojakaan niin paljoa.Sen verran,että saan puulastalla sekoitettua.En vaivaa ollenkaan.Sitten vaan muovipussiin ja jääkaappiin odottaan.Ja hiivan määrä on paljon pienenpi,kun monesti lukemissani ohjeissa.Esim:nyt laitoin puolikkaan pussin kuivahiivasta(lidlin 7g pussi)

Eikös pizzerioissakin ole valmiina taikinat odottamassa tilaajia?

 

21.03.2009 - 19:55

Tässä tyttären aikaansaannos.Pihvit olin tehnyt jo aikasemmin ja pakastanut raakana.Sieltä vaan suoraan jäisenä pannulle ja kypsennys.

Välissä oli siis paistettua sipulia,ananasrengas,pihvi,tomaattia,kurkkusalaattia ja meksicanketchuppia.

Leipänä oli real paahtoleipää,joka käytettiin paahtimessa.

jauhelihapihvit 3kpl

400g paistijauhelihaa
2tl paprikajauhetta
3tl herbamare chili aromisuolaa
0,5tl valkopippuria
0,5tl cajunmaustetta
1tl valkosipulirouhetta
Sekoita taikina hyvin,muotoile pihveiksi ja pakasta.
Paista jäisinä,kun tarvitset pihvejä ;)

15.03.2009 - 22:20

Uuniin menossa:

ja valmiina:

Kaupan esipaistetuista patongeista on moneksi ja hintakaan ei päätä huimaa..

80 senttiä oli kaks isoa patonkia.Tänään tehtiin niin et halkaisin ne puolikkaiksi ylhäältä alas keskeltä leipää.Täytin alla olevalla tahnalla ja juustoraasteen jätin päälimmäiseksi.Käärin folioon ja laitoin uuniin 220 asteeseen.Aikaa en osaa sanoa,kun joka uuni on erilainen,mutta ainakin 20 minuuttia meni mulla.Välillä voi kurkata ja avata folion,ettei kärvenny.Majoneesia lisäsin täytteeseen vain sen verran,että se oli hyvä laittaa patongin väliin.

patongin täyte:
punasipulia
majoneesia
palvikinkkua pienittynä
aurajuustoa
tomaattia
kermajuustoa
maustettua tuorejuustoa
pizzamaustetta

14.03.2009 - 23:55

Näitä ja kaikkee muuta sisälsi patongit tänään.Korvasi mukavasti ruuan,kun oli niin paljon täytettä.Miehellä oli kinkkupatonki,jossa sipaisu mausteista tuorejuustoa,mozzarellaa,kermajuustoa,palvikinkkua,kananmunaa,tomaattia,

kurkkua,salaattia ja Pirkan kevytmajoneesia.

Itselle tein tonnikala version.

Muuten samat täytteet,mutta ei kinkkua.

Sen korvasi tonnikalasta,punasipulista,majoneesista,tuorejuustosta.mustapippurista ja maidosta tehty tahna.

Tuli hieman Subway mieleen.Maistui hyvin molemmille.

24.02.2009 - 21:48

n.litra peruna-porkkanamuusia

tl leivinjauhetta

2 kananmunaa

hippunen suolaa

sämpyläjauhoja niin että on mukava leipoa.

(ei kiinteetä niinkun sämpylätaikina,mutta ei valuvaa)

Ota noin 6 isoa kourallista taikinaa ja laita uunipellille.Taputtele jauhoitetuin käsin litteiksi.Paista 225 asteessa,kunnes väri on mieleinen.

16.02.2009 - 20:31

Tänään leivoin pitaleipiä ja kyllä kannatti.Pieni vaiva ja paljon parempia,kun kaupasta ostetut.Tästä taikinasta tuli 9 pitaleipää.

2,5dl vettä
 25 g hiivaa
 1 tl suolaa
2 tl hunajaa
n.4,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl ruokaöljyä


1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja hunaja. Alusta jauhot taikinaan ja leivo taikina kimmoisaksi. Lisää loppuvaiheessa öljy.

2. Anna taikinan kohota 20 minuuttia.

Leivo taikina tangoksi ja leikkaa se 9 osaan. Leivo paloista ohuita pyöreitä leipäsiä, joiden halkaisija on 12-15 cm.

3. Nosta leivät leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja kohota liinan alla vielä 20-30 minuuttia. Paista pitaleipiä 225-asteisessa
uunissa noin 15 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa leipien yhdelle sivulle täyttöviilto.

Täytteenä meillä oli mm.rapeeta amerikansalaattia,tomaattia,paprikaa,kalapuikkoja, kermaviilikastiketta ,jossa mm.sitruunaa ja tilliä.Toisessa kastikkeessa oli sweet chili saucea.

25.01.2009 - 01:18

Täytteenä meetwurstia,juustoa,sinappia ja aikasemmin postaamaani tomaatti-punasipulidippiä.

viillot leipään,täytteet väliin ja uuniin 200 asteeseen kunnes väri mukavaSilmänisku

19.11.2008 - 21:05

Nyt oli saatava loput isosta pinaattipussista kulutettua,joten tein sämpylöitä.
5dl vettä
2pss kuivahiivaa
300g pinaattia
3dl helmisuurimoita
2dl perunamuusijauhetta
2tl suolaa
1tl sokeria
1dl öljyä
vehnäjauhoja niin että on hyvä leipoa
Sulata pinaatit kuumassa vedessä,lisää suola ja sokeri.Neste jäähtyy hieman joten lämmitä se vähän kuumemmaksi kun kädenlämpönen.Lisää helmihiutaleet ja perunamuusijauhe.Anna turvota hetken.Lisää kuivahiiva,jauho ja öljy.
Anna kohota 20 minuuttia.Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja pyöritä taikina sämpylöiksi.
Sämpylät kerkeevät kohota hetken vielä ennenko uuni on lämmin.Pidä uunissa kunnes ovat ihanan ruskeita ja kypsiä.N.20-25min.
14.11.2008 - 23:55

tartarkastiketta,mozzarellaa,kurkkua,palvikinkkua,meetwurstia ja salaattia

salaattijuustoa,salaattia,tomaattia,palvikinkkua,meetwurstia ja tartarkastiketta
08.11.2008 - 13:03

Helmipuuroa oli jäänyt pari desiä,niin sekoitin joukkoon lorauksen oliiviöljyä,½tl leivinjauhetta ja vehnäjauhoja sen verran että pystyin taputella pellin päälle.
Päälle ripottelin juustoraastetta.Uunissa 200 asteessa niin kauan,että pinta oli kauniin ruskea.
16.10.2008 - 15:56

Bella vanillan blogista bongasin herkullisen kuulosen/näkösen leivän ohjeen.Alkuperäinen ohje on Wayne Gisslenin Professional Baking kirjasta.
465g vettä
30g hiivaa

750g leipäjauhoja
15g suolaa
30g sokeria

Sekoita kädenlämpöinen vesi,hiiva,sokeri ja suola.Lisää jauhot ja vaivaa 12 minuuttia.Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan tunnin ajaksi.Kaada taikina pellille ja muotoile haluamasi muotoiseksi.Kosktuta leivän pintaa hieman vedellä, vaikka sumutepullolla.Paista 200C n.35 minuuttia.
 
07.10.2008 - 16:51

Mimmiltä löysin mukavan kuulosen ohjeen ja olihan sitä heti testattava.Hyviä oli ja tehdään kyllä useemminkin.

Ruisruudut
5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
½ dl öljyä
1 pss (11g) kuivahiivaa
4 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Lisää 42 asteiseen veteen suola, sokeri ja öljy. Sekoita kuivahiiva jauhoihin.
Lisää jauhot taikinanesteeseen ja sekoita tasaiseksi. Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Ripottele taikinan päälle reilusti ruisjauhoja ja taputtele n. 1 cm:n paksuiseksi.
 Leikkaa levy taikinapyörällä neliöiksi.
Anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa 30-40 min.
Paista 225 asteessa n. 20 min. Ruisruudut ovat parhaimmillaan leivontapäivänä.
edit:Ihan hyviä olivat vielä seuraavanakin päivänä,ihanan pehmeitä edelleen
06.10.2008 - 16:00

Leikkasin esipaistetuista patongeista viipaleita,jotka voitelin punasella pestolla.Päälle paprikan paloja,mozzarellaa ja juustoraastetta.
Uunissa 200 asteessa n.10-15 minuuttia.
19.09.2008 - 14:41

esipaistettuja patonkeja
punaista pestoa
mozzarellaa
Viipaloi patongit ja voitele pestolla.Laita päälimmäiseksi mozzarellasiivu.Paista uunissa 200 asteessa n.15 minuuttia
17.09.2008 - 18:08

5dl vettä
pala hiivaa tai 14g kuivahiivaa
2tl suolaa
1rkl hunajaa
11dl sämpyläjauhoja
5 porkkanaa raasteena
n.0,75dl öljyä
Tässäpä ainekset joilla mää tein leivät.Raastetun porkkanan päälle lisäsin kuumaa vettä.
Jäähtyi juuri sopivasti kuivahiivaan(42 asteiseksi)
Lisäsin hiivan,suolan ja sokerin.Sen jälkeen jauhot ja öljyn.
Taikina jäi hieman löysäksi,mutta leivontavaiheessa lisäsin hieman jauhoja.
Kohotin 15 minuuttia ja vaivasin ja muotoilin leiviksi.Saksilla tein viillot leivän pintaan.
Laitoin uunin 200 asteeseen ja annoin leipien kohota kuumenemisen ajan.
Toinen kohosi 10 minsaa ja toinen koko leivän paistumisen ajan.Mauissa en huomannut eroa.Tuli kyllä maukasta.
09.09.2008 - 19:33

6dl vettä
4dl paseerattuatomaattia
6dl kaurahiutaleita
2tl suolaa
Keitä aineksista puuro ja jäähdytä n.42 asteiseksi
Lisää:
2pss kuivahiivaa (14g)
3 raastettua porkkanaa
1rkl siirappia
16dl monivilja sämpyläjauhoja
kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna.
Anna kohota ½ tuntia ja pyöräytä sämpylöiksi.Anna kohota vielä uunin lämpiämisen ajan.225 astetta kunnes sämpylät ovat kauniin värisiä.
07.09.2008 - 20:06

Tyttö halus leipoa sämpylöitä ja hyviä leipoikin.(vehnä/kaurasämpylät)
30.08.2008 - 00:36

Ruokaa on meilläkin tehty,mutta aikalailla samoja mitä on aikasemmin.Sen takia päivityksiä ei oo tullu tiuhaan tahtiin.Pizzaa,keittoja ym..en viitsi samoja montaa kertaa laitella,koska samoilla resepteillä tehty.Ehkä mausteet hieman vaihdelleet.
Tänään kuiteski syötiin lämppäreitä ranskanleivistä tehtynä.Täytteinä oli ketchuppia,sinappia,juustoa,paprikaa,tomaattia,palvikinkkuleikettä,mozzarellaa ja chili grillisalamia
11.07.2008 - 23:02

Lidlistä löytyi alennuksesta bruchettaleipiä.Kuvassa yhdestä leivänsiivusta puolet,eli isoja oli.Uuni pellille mahtui kaksi.Paketissa oli 5 isoa siivua.
Täytteeksi laitettiin dijonsinappia,kinkkusuikaleita,salsaa ja juustoa.
tomaattisalsa:
3 tomaattia pieniksi paloiksi
2-3rkl samba oelek tahnaa
2rkl tomaattipyrettä
3 pientä kevätsipulia
tuoretta basilikaa
iso loraus oliiviöljyä
mustapippuria
Uunissa kunnes päältä kauniin ruskea.
26.06.2008 - 15:42

Täytteenä jauhelihapihvi,mozzarellajuustoa,tomaattia,kurkkua,paprikaa ja kevyt majoneesia.
jauhelihapihvit:
400g jauhelihaa
3rkl paahdettua sipulia
4rkl valkosipulitomaattimurskaa
1rkl paprikajauhetta
1rkl dijon sinappia
hieman aromatsuolaa
17.05.2008 - 22:28


Tänään tein iltapalaks bageleita.
Taikina:
2½ dl käden lämpöstä vettä
25g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
6½ dl jauhoja
½dl öljyä
voiteluun kananmunaa ja päälle seesaminsiemeniä

Liota hiiva veteen.Lisää suola,sokeri ja osa jauhoista.
Alusta taikinaan loput jauhoista ja öljy.
Anna kohota kaksin kertaiseksi n.20 minsaa.
Pyöritä taikinasta 10 palloa ja tee sormilla keskeltä rinkeleiksi.
Kiehauta vettä kattilassa johon lisäät suolaa.Keitä rinkeleitä 10 sekuntia ja laita
kohoamaan pellille vielä 15 minuutiksi.(älä keitä kauempaa ettei hiivan toiminta lakkaa.)
Voitele kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä tai jotain muita siemeniä ja paista 225 asteessa 20 minuuttia.
Anna jäähtyä ja täytä mieleiseksesi.

Meillä oli täytteena mm.tuorejuustoa,salaattia,meetwurstia tai surimipuikkoja,,juustoa,kurkkua ja tomaattia
Harvoin teen leipää yms..minkään ohjeen mukaan,mutta tätä noudatin pilkulleen.Ja oli kyllä taikina ihanan kimmosaa ja hyvää leipoa.Ei jääny pöytään kiinni jne..
13.05.2008 - 19:53

Paljon pinaattia,perunamuusia ja kaurapuuroa =)
20.04.2008 - 18:04

3dl sämpylätaikina jossa jauhoina vehnäjauhoja,mannasuurimoita ja perunasosejauhetta.
Lisänä porkkanaraastetta.
Kaulin levyksi ja sisään laitoin mozzarellaraastetta,timjamia ja kevyt margariinia.
Käärin rullalle ja laitoin sarven muotoon.
225 astetta kunnes pinta kauniin ruskea.
18.04.2008 - 12:26

3dl vettä
1ps kuivahiivaa
1tl suolaa
½dl perunasosejauhetta
3-3½dl vehnäjauhoja
1 iso porkkana
loraus öljyä.
Täyte:
kevyt margarinia,timjamia ja aurajuustoa

Lisää kuivahiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola.Laita perunasoseaineet turpoamaan joukkoon.
Raasta porkkana ja lisää joukkoon.Samoin jauhot ja loraus öljyä.
Jätän itse taikinan kohoamaan hieman löysänä ja lisään jauhoja leipomis vaiheessa.Annoin kohota kaksinkertaiseksi.
Kaulin taikinasta suorakaiteen muotoisen levyn jonka päälle levitin kevyt margariinia,paljon kuivattua timjamia ja ½ pkt aurajuustoa muruina.
Rullasin kuten kääretortun ja katkaisin rullan kahteen osaan.
Halkaisin rullat pitkittäin kahtia,mutta jätin ylä reunasta kiinni."Palmikoin"kiertäen taikinatangot toistensa ympärille.
Molemmat rullat erikseen ja nipistin toisesta päästä kiinni.(tuli siis kaksi pitkoa)
Annoin kohota niin kauan kunnes uuni oli lämmennyt.
225 astetta kunnes pinta on kauniin ruskea.
Sopi älyttömän hyvin timjami ja aurajuusto yhteen.Ja peruna anto ihanaa pehmeyttä taikinaan.Kannattaa melki tehdä kaksin kertainen annos heti kerralla. =)
(Tällä tyylillä on tehty jo aiemmin monessakin blogissa leipää.Hieman eri täytteillä ja ohjeilla.Ideana kiva.)


19.03.2008 - 15:39

Kukkakaalin ja parsan keitinlientä nesteenä.Jauhoina vehnäjauho,perunamuusijauhe ja kaurahiutaleet.Silppusin sekaan kukkakaalin ulkolehdet ja porkkanaraastetta.
Maussa kiva vivahde vaikkakaan ei kaaleista tiedä mitään jossei kerro=)
18.03.2008 - 15:17
Tein ½litran sämpylätaikinan,jonka pääosissa oli porkkanaraaste,perunamuusi ja kaurapuuro.Viimeisistä kerkesin ottaan kuvan ;)


15.03.2008 - 20:45

Tein yrttimajoneesia johon sekoitin joukkoon palvikinkkukuutioita,kurkkua,tomaattia,salaattia,paprikaa ja mausteena mustapippuria.
Tällä täytteella tein kolmioleipiä.

yrttimajoneesi:
2 keltuaista
2,5dl rypsiöljyä
1rkl valkosipuli valkoviinietikkaa
mausteina sinappia,aromisuolaa ja kuivattuja yrttejä

Laita kulhoon keltuaiset ja sinappi.Lisää öljyä ohuena nauhana samalla kun vatkaat sähkövatkaimella.Välissä lisää etikkaa ettei juoksetu.Mausta lopuksi haluammallasi mausteilla.

Tytär teki itelleen tällasta leipää :)
Päällä raejuustoa,palvikinkkukuutioita,paprikakuutioita ja tuoretta basilikaa.

06.03.2008 - 18:38

1½dl vettä käden lämpöinen
1/3 pkt hiivaa
2ml suolaa
1 rkl siirappia
1 dl kaurahiutaleita
1,5rkl öljyä
vehnäjauhoja tarpeen mukaan

Sekoita hiiva veteen.lisää mausteet,kaurahiutaleet ja jauhot että tulee leivottavaa.Kohota.
Kauli levyksi ja laita väliin pestoa,fetaa,porkkanaraastetta ja valkosipulimurskaa.
(valkosipuli 2 kynttä,iso porkkana,puolikas fetapaketti ja puolikas pesto prk)
Tee rullaksi niinkuin kääretorttu.Leikkaa paloiksi ja kohota.
Käännä palat pellille ja painele isommiksi.Meillä laitettiin osan päälle mozzarellaa
Paista uunissa 225 asteessa n.10-12 minuuttia
Tytär teki tämmösiä kaksinkertaisena annoksena kotona.Oli kyllä herkkua!!
02.03.2008 - 16:50

Tein 2,5dl perus leipätaikinan johon lisäsin kebablihaa ja paahdettua sipulia paljon.
Kohottua kaulin  ohuiksi ja paistoin uuniritilällä 250 asteessa sen verran että väri oli ok.Noin 4minuuttia.
01.03.2008 - 21:19

Paahtoleivän päällä ketchuppia,kebabkastiketta,kebablihaa ja juustoa.

Salaatin asemaa korvas mozzarella,tomaatti,tuore basilika ja mustapippuri myllystä.
27.02.2008 - 14:14

Mozzarella-basilika perunamuusia jäi sen verran,että paistelin niistä pannulla "rieskoja".
n.3-4dl perunamuusia
1 kananmuna
suolaa
jauhoja niin että on hyvä taputella littanoiksi.(n.2-3dl)

Pannulle tilkka öljyä ja siinä paistoin,kunnes sai kauniin värin pintaan.
Oli kyllä hyvää.Tätä varten voisi varta vasten tehdä muusia.
20.02.2008 - 15:31

Aloin tehdä ½litran taikinaa sämpylöitä ja veteen sekotin pussillisen perunahiutaleita ja 3dl kaurahiutaleita(kuivahiivan ja rasvan lisäksi)
No ei muuta tarttenu tehäkkään ,kun taikina oli jo aikas paksua.
Kohotin ja tein sämpylät,jotka kohosivat hyvin.Uuniin laitettuani läsähtivät,kun letut..eli ei kannata koklata =)
Lisäks tein saman satsin normisämpylöitä sämpyläjauhoista ja lisäsin pilkottuja vihreitä oliiveja paprikatäytteellä.(niitäkun ei meillä kukaan syö..)
No taas meni ääntä kohti kaikki,kun ei kertonut mitä laitto taikinaan..
27.01.2008 - 17:43

Tein 5dl perus sämpylätaikinan sämpyläjauhoihin.
Taikinan jo ollessa valmis huomasin että jääkaapissa oli 2dl kermaviiliin tehtyä tacodippiä,joten vaivasin sen vielä taikinaan mukaan.Jouduin loppujen lopuksi lisäämään vielä jauhojakin..
Hyviä tuli.
26.01.2008 - 22:46

Tällä kertaa välissä oli..
-dijon sinappia
-mexicanketchuppia
-pippurikinkkua
-juustoa
-tomaattia
uunissa oli noin 20 minsaa foliossa...

19.01.2008 - 20:18

Monissa blogeissa oon törmänny viime aikoina patonkeihin,niin ajattelin itekkin tehdä iltapalaks.Ja voin kertoa,että meni kaupaks.=D
Perus sämpylätaikina:
½l vettä
1pss kuivahiivaa
2tl suolaa

2rkl sokeria
½dl öljyä
5dl sämpyläjauhoja
n.8dl vehnäjauhoja
Yrttejä voi lisätä mukaan jos haluaa.Itse laitoin persiljaa taikinaan ja seesaminsiemeniä päälle.
Tee taikina normaaliin tapaan ja anna kohota puoli tuntia.Jaa 4 osaan ja kauli suorakaiteen malliseksi levyiksi.Tässä vaiheessa voit lisätä levylle mitä haluat.(juustoa,tuorejuustoa,pestoa,yrttejä jne..)
Kieritä pitkältä sivulta rullalle ja jätä sauma alaspäin.
Anna kohota vielä toiset 30 minuuttia .
Voitele vedellä ja tee viiltoja pintaan.Jos haluat laittaa siemeniä päälle niin laita tässä vaiheessa.225 astetta ja n.15min uunissa

03.01.2008 - 16:22


Perus sämpylätaikina hieman löysempänä
5dl vettä
1pss kuivahiivaa

2tl suolaa
1tl sokeria
10dl jauhoja
vajaa desi öljyä
mausteeksi laitoin 3rkl paahdettua sipulia  ja joulusta jääneen CASTELLON puolikkaan palasteltuna(valkohomejuuston).Päälle seesaminsiemeniä.
225 astetta uuniin ja alatasolle,kunnes pinta on mukavan ruskea.
Alatasolla kun paistaa niin pohjasta tulee rapea.

29.12.2007 - 22:48

Tänään taasen täytettyjä patonkeja.
Täytteenä mustatorvisieni tuorejuustolevitettä
kevytbalkania
mozzarellaa
salaattia
kurkkua
luumutomaatteja
kastikkeena kermaviiliä jossa salsakastiketta
28.11.2007 - 15:49

Tavallisia sämpylöitä,joissa porkkanaa,kuivattuja yrttejä ja porkkana-perunamuusia sämpyläjauhon lisänä
22.11.2007 - 17:03

Tänään vietiin auto korjaukseen ja korjauksen ajaksi menimme läheiseen kotileipomo-kahvioon.
Siellä myytiin 40 snt juusto ja vehnäsämpylöitä.Ostimme niitä ja leipomon rieskan.
Kyllä kannatti!Oli aivan ihania ja aiemmin emme ees paikkaa tienneet,vaikka ei ole kun 2-3km meiltä.
Söimme eilisen keiton lisäksi.(täytteinä kurkku,kevyt balkan,paprika,mozzarella,kevyt kermajuusto ja tomaatti)
18.11.2007 - 15:08

1/2 litran perus sämpylätaikina
Käytin litran eilisestä jäänyttä perunamuusia,2 rkl kuivattua timjamia mausteeksi.Jauhoina 3 viljan sämpyläjauhoja

Itse tykkään tehdä sämpylät ja pullat sillain,että sekoitan ainekset puulastalla ja jätän taikinan löysäksi enkä vaivaa kädellä ollenkaan.
Kun taikina on kohonnut niin lisään jauhoja pöydällä samalla kun vaivaan.
11.11.2007 - 16:06

Valmiita esipaistettuja sämpylöitä
-saunapalvikuutioita
-juustoraastetta
-ruohosipulituorejuustoa
Tein viillon sämpylöihin ja täytin .Uunissa 200 astetta ja 10 minuuttia
06.11.2007 - 16:35

Leikkaa ranskanleipään viillot melkeen pohjaan asti.Väliin voi laittaa mitä vaan.
Meillä oli dijonsinappia,balkanmakkaraa.aurajuustoa ja päällä juustoraastetta.
Ei oikeen sulanut kun oli kevytversiota,mutta hyvää oli.
250 asteessa uunissa folioon käärittynä.n.10-20 minsaa
04.11.2007 - 14:42

5 dl vettä
50g hiivaa
2tl suolaa
2tl sipulijauhetta
vajaa desi öljyä
n.10dl sämpyläjauhoja
n.2-3dl vehnäjauhoja
6 pinaattikuutiota
n.90g emmental juustoraastetta
 Kohota taikinaa n.20-30 min,tee sämpylät ja kohota vielä hetken.Uunissa 225 astetta n.10 minuuttia.

24.10.2007 - 14:37

Tällä ohjeella olen tehnyt ennenkin ja sen oon kopsannut Hellapoliisin blogista
Tulee niin hyviä,että kannattaa tehdä kaksin kertainen määrä ;)
14.10.2007 - 14:21

Eilisen perunamuusin tähteistä tein rieskoja.
Muusia oli noin 4 desiä
2 kananmunaa
aromisuolaa
pinaattia
jauhoja noin 2 dl

Taikina jäi aika löysäksi ja jauhotetuin käsin muotoilin pellillä pyöreiksi.Päälle seesaminsiemeniä.
uunissa 200 asteessa kunnes kauniin värisiä.
13.10.2007 - 22:00
Iltapalaks tavallisia lämppäreitä.Täytteenä tällä kertaa lauantaimakkaraa,hotdogketchuppia,sinappikurkkusalaattia,(mulle oliiveja lisäks) ja juustoa.
11.10.2007 - 15:53
Tein tänään tuorejuustosämpylöitä
joita sitten syötiin ruuan asemesta.
Väliin paistoin kalkkunan ohuen filepihvin,kurkkua,mozzarellaa ja salaattia.
Kastikkeeksi kermaviiliä,jossa Lidlin salsakastiketta.Se vaan on niin hyvää =)
11.10.2007 - 14:49

5dl vettä
1tl suolaa
1tl sipulijauhetta
1 hiiva
3dl perunasosejauhetta
100g ruohosipulituorejuustoa
1 weetabix
n. 9dl sämpyläjauhoja
1/2 dl öljyä

Lämpimään veteen sekoitin tuorejuuston,hiivan,suolan ja sipulijauheen.
Lisäsin jauhot,weetabixin ja öljyn.
Voitelin vedellä ja laitoin juustoraastetta päälle(osaan seesaminsiemeniä)
225 astetta ja 10-20 minuuttia uunissa
06.10.2007 - 21:21


Tänään iltapalaks moniviljapatonkeja,joissa oli sisällä
-naudan savustettua paistileikkelettä
-suolakurkkua
-tuore kurkkua
-mozzarellaa
-jääsalaattia
-tomaattia
ja kastikkeena kermaviiliä jossa Lidlin salsakastiketta


Jalostaja

 


mausteita


laskuri
Ilmainen www-laskuri
otettu käyttöön 4.10.07

 

 

ystävyydenosoitus
sähköpostiosoite
enieminen(at)jippii(piste)fi
vierailijat
Locations of visitors to this page
google
tilaa täältä
Ekun keittiö blogilistalla
Mainos