Nyt kyllä täytyy myöntää, et nää roskapostaajat on vieny ihan maun koko bloggaamisesta :(
Saattaa yhen yön aikana olla 30 uutta roskapostia ja vuodatus on neuvoton.Nytkin on jo toi kirjainkommentti päällä..
Tänään kuiteski tein ihanan maukasta makaronisalaattia ja kuva ei oo kovin hieno, mut voin taata et maku on hyvä.

Aineksina oli:
200g makaronia keittämättömänä(keitin lihaliemessä)
2 tomaattia pieniks kuutioituna
½ kurkku pieneks kuutioituna
! buffalomozzarella revittynä joukkoon
4 kevätsipulin varret silputtuna
2 ananasrengasta pienittynä
maissia kourallinen
kastike:
n.3rkl sitruunavalkoviinietikkaa
3rkl öljyä
suolaa
sokeria
mustapippuria
savustettua paprikajauhetta
hieman vettä
Maistelin kastiketta kun tein ja en osaa tarkkaa määrää sanoa.
Kaikki aineet sekasin ja kastike sekaan ja annetaan maustua.Nom nom..
Sama vika noiden roskapostien kanssa.:( Kirjainvahvistuksesta ei ollut mitään apua. Ylläpidostakaan ei ole apuja saanut. Massapoistoja lupaavat, kun heille lähettää tiedon millaisia roskaposteja tulee, mutta itse niitä vain saa yksittäin poistella. Ja se poistaminen vie mahdottomasti aikaa, kun vuodatus on joissain toiminnoissaan niin hidas.:( Kojelautani on täynnä roskapostia, kun ei niitä kaikkia ehdi eikä jaksa yhteen menoon poistaa. Ja lisää tulee...:(
Bloggerissa en ole saanut kertaakaan roskapostia,vaikka olen siella jo kauan kirjoitellut.
Mulle on ihan sama kuka laittaa, mut jättäs mut rauhaan.Laittavat niin typeriä kommenttejaki viel et googlekääntäjällä varmaan kääntävät.
Mutta salaatti nayttaa herkulliselta :)