Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.02.2011 - 23:30

Tänään alkoi tehdä niin mieli voileipäkakkua, että tekasin semmosen aineista,joita kotona oli.

Täyteaineita mulla melki aina kotona onkin millä tän tein,mutta koristeluthan tietysti kärsii,kun kaupassa ei käy.


Pohjana oli 9 viipaletta paahtoleipää (reunat kannattaa leikata)

Kostutin lihaliemellä.Noin 2-3rkl/pala.

täyte:

n.150g kinkkusuikaleita

paprikaa pilkottuna

herkkukurkkua pilkottuna

½prk Ehrström rahkaa

100g ruohosipulituorejuustoa

sichuaninpippuri+suolasekoitusta

päälle:

tuorejuusto/rahka/hampurilaiskastikesekoitusta

purjoa,kinkkua,paprikaa ja kirsikkatomaatteja

 

Levitä paahtoleivät kelmun päälle 3 vierekkäin ja 3 päällekkäin.Kostuta.Levitä täyte päälle ja rullaa kuin kääretortu kelmun sisään.Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään se tunti.Näissä kääretorttu mallisissa on se hyvä puoli, että kostuu nopeemmin,kun tavallinen voileipäkakku.Ja sen päälle voi lisätä kostuketta,jos tuntuu liian kuivalta,kun alkaa koristelemaan.

Tein tämän ihan kotiin,joten en poistanut edes paahtoleivän reunoja.Kostutin vaan enenpi.Muuten ne kyllä kannattaa positaa,niin saa nätimmän.

 

 

Hönttä kirjoitti 07.02.2011 - 15:43
Enpäs ole ikinä tehnyt rullaamalla voileipäkakkua, oliko helppo rullata vai sinkoiliko ne pala miten sattuu ;) Kokeilemallahan se tietysti selviäisi :)
ekku kirjoitti 07.02.2011 - 17:25
Ihan helppo on rullata kelmun sisällä.Kannattaa kokeilla.On paljon nopeampi tapa valmistaa.
Vilijaana kirjoitti 07.02.2011 - 23:04
ai vitsi,taatusti herkkua...pitääkin viikonlopun synttäreille harkita pitkästä aikaa rullakakkua =)
Tiia kirjoitti 13.03.2011 - 20:03
Oih, munkin on jo kuukausi tehny mieli voikkaria, joskos saisin ensi viikonloppuna aikaiseksi tehtyä... Slurps! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
.

 

laskuri
Ilmainen www-laskuri
otettu käyttöön 4.10.07
.

 

 

 

ystävyydenosoitus
sähköpostiosoite
enieminen(at)jippii(piste)fi
vierailijat
Locations of visitors to this page
google
tilaa täältä
Ekun keittiö blogilistalla
Mainos