Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.08.2010 - 19:56

Tämä ohje on suoraan Pirkasta ja voi kehua, että kannattaa kokeilla varsinkin näin flunssa aikana.

Kuva ei tee oikeutta ruualle.Ohje suoraan Pirkasta.

(4 annosta)

Ainekset:



2-3 (n. 120 g) kokonaista valkosipulia
2 (n. 150 g) sipulia
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl vehnäjauhoja
9 dl vettä
4 rkl kasvisfondia
ripaus rouhittua mustapippuria
2 dl kuohu- tai ruokakermaa
1/2 dl tuoretta persiljaa
Lisäksi
Pirkka esipaistettua patonkia
oliiviöljyä


1. Paina kämmenellä valkosipuli rikki niin, että kynnet irtoavat. Kaada kynsien päälle kiehuvaa vettä ja anna pehmetä muutaman minuutin kuorimisen helpottamiseksi. Kuori kynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Kuori ja hienonna sipulit.

2. Kuullota valkosipulinkynsiä ja sipulisilppua öljyssä kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää vesi, kasvisfondi ja mustapippuri. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia, kunnes valkosipulinkynnet ovat hajonneet.

3. Soseuta keitto esimerkiksi sauvasekoittimella, lisää kerma ja hienonnettu persilja. Kuumenna höyryäväksi.

4. Leikkaa patongista pieniä (noin 1 x 1 cm:n kokoisia) kuutioita. Kuumenna öljy pannulla ja paahda leipäkuutiot kauniin ruskeiksi. Tarjoa keitto leipäkuutioiden kanssa. Paista toinen patonki uunissa pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa esimerkiksi täytettynä iltapalalla.

Ent-tu kirjoitti 25.08.2010 - 20:41
Varmasti ihan törkeän maukasta - kiva syksyruoka!
keittiöneuvos kirjoitti 28.08.2010 - 16:40
Todella ihana keitto, rakastuin siihen aikoinaan Espanjassa. Yleinen alkukeitto siellä. Keitto on ihanan pehmeä, eikä voi sanoa, että valkosipuli maistuisi, sen maku pehmenee keitettäessä, enkä ole koskaan huomannut sen edes haisevan seuraavana päivänä hengityksessä. Hyvä Ekku!
ekku kirjoitti 29.08.2010 - 00:15
Tää oli kyl menestys meillä ja tein vielä samalla ohjeella uuden satsin ihan vaan jauhelihamakaronilaatikon liemeksi.Sopi siihen kyllä tosi hyvin,.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
.

 

laskuri
Ilmainen www-laskuri
otettu käyttöön 4.10.07
.

 

 

 

ystävyydenosoitus
sähköpostiosoite
enieminen(at)jippii(piste)fi
vierailijat
Locations of visitors to this page
google
tilaa täältä
Ekun keittiö blogilistalla
Mainos