
Catalina oli kokeillut tämmöisen tekoa Annan mehukas keittiö ohjelman ohjeen mukaan ja siitä palautui tämäkin pikkusuolainen mieleen.Olen tehnyt tätä monesti aikasemminkin,mutten oo tiennyt että tällä on tuommoinen hieno nimikin olemassa.
Mulla oli pakasteessa valmiina taikina pizzaa varten niin käytin sen.
Pellilliseen pohjaan käytin:
100g kermaviiliä
100g pekonia
½ keltasipuli
½punasipuli
mustapippuria ja suolaa
(toiselle puolelle laitoin myös oliiveja)
Levitn kermaviilin pohjalle,siihen päälle sipulit ja pilkotut pekonipalat.Uunissa 250 asteessa uunin alatasolla,kunnes pinta oli kauniin ruskea.
Jossain olen nähnyt kirjoitettavan myös tarte flambée - vielä hiemonpaa :D
Minäkin laitoin toiseen versioon punasipulia ja se olikin parempaa! Ekan version paistoin liian ylhäällä uunissa ja reunat rupesivat tummumaan liikaa ennenkuin pinta sai väriä, mutta toinen onnistui kaikinpuolin paremmin. En vaan ehtinyt ottaa siitä kuvaa kun äitenpäivänä oli keittiössä kauhea härdelli kun siskon kanssa kokkasimme äidille.
On pitänyt tehdä sen ziljoona kertaa tätä herkkua, mutta reseptiä ei ole vain tullut haettua netin ihmeellisestä maailmasta. Joten ISO KIITOS TÄSTÄ!!! :D Arvaapa mitä meillä on loppu viikolla tai viikonloppuna ruokana... ;)
Catalina:Huomasin kans et uunin alaosassa ku paistaa ni päällinen kypsyy ja reunat ei pala niin helposti
Ziriliini:Kiva että löysit ohjeen ja kokeilet.Nyt mullakin palautu mieleen millä nimellä oon tätä tehnyt.Se on keskiaikainen piirakka.Oli jossain aikakauslehden sivuilla aikoinaan.Ei täysin sama,mutta samantyylinen.Jotenkin muistelen ettei siihen ohjeeseen tullut hiivaa ollenkaan.Voin olla väärässäkin..